F9 – Mukana suomalaisen yrittäjyyden saagassa

Aloitimme yrittäjävetoisen matkamme vuonna 2011 haastaen kilpailijamme eli suuret kansainväliset IT-tukkurit. Meillä oli kuitenkin jo tuolloin hyvin vahva alan tuntemus ja osaaminen taustalla. Mielessämme oli kristallinkirkas näkemys siitä, miten ja millaisilla arvovalinnoilla alalla voi erottautua kilpailijoista ja menestyä. Ensimmäinen tilikausi jäi reippaasti tappiolle huolimatta 23 miljoonaan euroon yltäneestä liikevaihdosta.

Tappiollisesta tuloksesta huolimatta emme lannistuneet tai muuttaneet toimintatapojamme. Uskoimme edelleenkin näkemykseemme, että ”we do” -myyntiasenteella ja asiakkaat aidosti huomioivalla palvelulla voidaan saavuttaa tuloksia myös hyvin kilpaillulla toimialalla. Muina kantavina kulmakivinämme oli ja on edelleen henkilöstömme vahva osaaminen ja draivi, toimialan parhaat sähköiset palvelukanavat sekä joustava että luotettava logistiikka. Sinnikkyys, määrätietoinen kehitystyö sekä vahva usko omaan tekemiseen palkittiin ja jo toisella tilikaudella ponnistimme voitolliseksi liikevaihdon noustessa huimasti yli 87 miljoonaan euroon.

Tämän jälkeen olemme kasvattaneet liiketoimintojamme vuosi vuoden perään. Ripeää vauhtia selittää pääosin orgaaninen kasvu, uudet valmistajasopimukset sekä asiakaskunnan laajentuminen. Olemme määrätietoisesti panostaneet erityisesti ketterän toimintamallimme ja implementointikykymme kehittämiseen. Vahva yrityskulttuurimme tukee nöyrän oppimisen asennetta sekä kuuntelutaitoja - toki myös uskallusta ja kyvykkyyttä kohdata haasteita sekä epävarmuutta. Yrityskulttuurimme toimiikin hedelmällisenä pohjana liiketoimintojemme aktiiviselle edelleen kehittämiselle sekä F9:n kasvutarinan jatkumolle.

Tällä hetkellä meillä on operaatiot Suomen lisäksi Virossa, Latviassa ja Liettuassa, joissa toimimme tytäryhtiömme kautta. Yhteensä F9 konsernissa on yli 250 työntekijää liikevaihdon ollessa yli 580 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että olemme yksi vahvimmista jakelijoista IT-, kulutuselektroniikka-, mobiililaite- ja esitystekniikka-alalla. Tästä huolimatta nälkämme ei ole laantunut - ei sitten lainkaan!